Alkkareista

Minulla ei koskaan ole ollut unelma- tai edes haaveammattia. Minulla ei ole motivaatiota eika kunnianhimoa. Full stop. Tyokseni tekisin mielellani jotain, jossa ei tarvi rasittaa aivoja eika lihaksia. Sensuuritarrojen latkiminen naisten alushousupakkauksiin kuulostaa juuri minun hommaltani.

Tarroja tisseihin.

Raivokkaasti raavin tarroja pois, koska halusin nahda kalsonkien mallin. Vasta kotona Lake Loro totesi, etta niita ei varmaan ollut tarkoitus raaputtaa pois. No, kerrankos sita.

Kuwaitissa on vietetty kansallis- ja vapautuspaivaa. Lapset ampuvat vesipyssyilla ohiajavia autoja (ja lenkkeilijoita…), mutta mitaan muuta ei sitten tapahdukaan. Tama summaa Kuwaitin hyvin. Edes kansallispaivaa ei vaivauduta viettamaan. Joskus mietin, etta tama on maailman mitaansanomattomin kansa. Mikaan ei kiinnosta, mitaan ei jakseta. Ajellaan autoilla ympariinsa ja mennaan nukkumaan. Jos olisin viettanyt nuoruuteni taalla, olisin varmaan naivettynyt pois. Ja uskokaa pois, minun nuoruusvuoteni E-Pohjanmaalla eivat olleet kummoisia. Kavin tanaan lenkilla ja kyllastyin mieheen, joka seurasi minua autollaan viitisen minuuttia. Naytin keskaria ja sprinttasin pois. Oikeasti juuri nyt mieluummin hyppaisin jarveen kuin asuisin Kuwaitissa.

Minulta kysyttiin, mita hyvia puolia naen Kuwaitissa. Oli vaikea keksia mitaan. No, tuloverotusta ei tunneta ja on ollut mahdollisuus matkustaa enemman kuin koskaan ennen. Sitten Kuwaitiin muuttamisen ollaan kayty Qatarissa, Dubaissa, Istanbulissa, Unkarissa, Romaniassa, Moldovassa, Bulgariassa, Serbiassa, Bosnia-Hertsegovinassa, Sri Lankassa ja Omanissa. Ollaan viela menossa Mumbaihin ennen kesaa ja toivottavasti kesakuun loppuun mennessa sanomme lopulliset hyvastit Kuwaitille.

Sulttaani Qaboosin suurmoskeija Muscatissa

 

 

Yhdeksan kuukauden summasta

Kahden kuukaden reissu Ita-Euroopassa lahenee paiva paivalta ja mina olen lievasti ilmaistuna into piukeana. En ole koskaan odottanut mitaan matkaa nain paljon. Trans-Mongolian matkaa odotin kaksi vuotta sitten aika paljon, mutta nyt ollaan viela pari astetta huimemmissa odotuslukemissa. Odotuksen piinaa lieventamaan kirjoitin Kuwaitin hyvista ja huonoista, tai oikestaan huonoista ja hyvista, puolista yhdeksan kuukaden kokemuksella aika kyynisesta nakokulmasta.

Ei oikein mitaan tekemista ja aika ankeaa, totean, kun kysytaan, millaista on. Mitaan jarkevia harrastusryhmia ei tunnu olevan (islamin opiskelu ei oikein nappaa ja sukeltamistakaan ei huvita aloittaa pelkastaasn sen takia, etta muutakaan ei ole), kulttuuria ei ole tarjolla ja yoelamakin tapahtuu suljettujen ovien takana kodeissa. Kuwaitilaiset hengaa keskenaan, lansimaalaiset keskenaan ja aasialaiset omissa ryhmissaan. Tilanteita, missa oman viiteryhmansa ulkopuolisiin paasisi tutustumaan, ei juurikaan ole. Taalla eletaan aikamoisessa expat-kuplassa. Me ehka vahemaan kuin ne, jotka asuvat 600 nelion villoissa compound-alueilla kotiapulaisen ja autonkuljettajan kanssa. Kerrostalokolmio keskella halpatyovoiman asuttamaa kaupunginosaa antaa kuitenkin varmaan vahan erilaisen kosketuspinnan tahankin maahan.

Ja se ankeus. Kaikki on polyista, likaista ja rikkinaista. Ruskeaa ja harmaata. Hiekkaa ja betonia. Allottavaa beigea. Roskia, roskia, roskia. Jos on koyha maa, niin silloin on usein likaista ja ankeaa. Minkas sille mahtaa. Taalla sen sijaan kylvetaan rahassa ja ankeudessa. Ikina ei katukuvasta ja infrastruktuurista voisi uskoa, etta tassa sita asustelee okyrikkaiden ihmisten okyrikkaassa maassa. Mitaan Dubai- tai edes Doha-vipoja taalta on turha hakea.

Nakyma talomme katolta vahiten ankeaan suuntaan.

Autoja, autoja, autoja. Joka puolella autoja. Olen alkanut inhota autoja. Kuwaitin teiden kapasiteetti on 55% todellisesta liikennemaarasta. Broom, broom. Bensa maksaa 30 senttia litra. Julkista liikennetta on joitakin bussilinjoja. Aikatauluja tai reittikarttoja ei ole. Bussit ovat nuhjuisia ja ilman ilmastointia. Aasialainen orjatyovoima niilla nayttaa ajelevan.

Orjatyovoima niin. Joidenkin mielesta se on hyva juttu. Saa halvalla palveluita ja ostoskarrytkin tyonnetaan kaupasta auton luo ja kassit siirretaan autoon. Ihanaa. Kokopaivainen kotiapulainen, jolle voi sysata kaikki siivouksesta tiskeihin, pyykkiin, lemmikkeihin ja lapsiin kustantaa 80 Kuwaitin dinaaria eli 235 euroa kuukaudessa! Vahanko luksusta! Ei kiinnosta, millaisessa koyhyysloukossa tyyppi elelee ja kuinka monen muun kanssa jakaa huoneen. Kiinnostaa vain se, etta mina saan palvelua HALVALLA!!! Lahikauppa palkkaa uusia tyontekijoita. Myyja 100KWD (290EUR), lihanleikkaaja 120KWD (350EUR). Meilla menee kuukaudessa ruokaan rahaa intialaisen lihanleikkaajan kuukausipalkan verran. Mitenhan se intialainen selviaa? No mitas siita… Heille tuo on parempi kuin pahvilaatikossa asuminen tyottomana Intiassa. Nain lansimaalaiset perustelevat epaoikeudenmukaisuuden ihan mukavaksi ja oikeutetuksi. ”It looks bad to us but is good for them”, lienee yleisin kuulemani fraasi lansimaalaisporukoissa. kun puhutaan halpa orjatyovoimasta. Haloo, jatitko muutakin kuin aivosi sinne lansimaahan, mista tanne tulit? Yhteiskuntarakenne Kuwaitissa on oksettava. Niin kuin muuallakin rikkaissa arabimaissa. Ihmisen arvo maaraytyy sen mukaan, mita passin kannessa lukee. Lake Loron tyonantajakin maksaa esim. etelaafrikkalaiselle 60% britin palkasta, egyptilaiselle 30%. Tekee varmasti hyvaa tyoilmapiirille.

Minulla aina ottaa korvaan, kun ihmiset mainostavat, kuinka ihanan halpaa maassa x oli. Halpuus tarkoittaa yleensa pienia palkkoja ja koyhyytta. Kuwaitissa ei muuten edes ole halpaa, joten laittaa halpatyovoiman palkat taas uuteen, entista ahdistavampaan perspektiiviin.

No entas ne hyvat puolet?

Hmmm. Aurinko paistaa. 3000 tuntia vuodessa. (Vrt Helsinki 1800) Aurinko on mukava lokakuusta huhtikuuhun. Nyt toki aivan helvetillinen, mutta eipa tuolla pihalla olisi mitaan tekemista muutenkaan. Ja mieluummin aivan liian kuuma kuin aivan liian kylma. Sadetta ei ole ollut ikava pisaraakaan. Ilmasto jaa selvasti plussalle tasta huolimatta:

Kuwaitin tarjoama palkkataso lansimaalaisille mahdollistaa sen, etta minun ei tarvitse kayda toissa. Tama on ehdottomasti varmaankin suurin plussa taalla elamisessa. Minulla ei ole koskaan ollut mielenkiintoa mitaan ammattia tai alaa kohtaan. Siita lahtien, kun 10-vuotiaana tajusin, etta minusta ei tule Wayne Gretzkyn tai Jari Litmasen joukkuekaveria, on ammattikysymys ollut musta aukko. Onhan se paljon mukavampaa, kun ei tarvi aamuisin vaantaytya tuntikausiksi tekemaan jotain, mita ei oikeastaan haluaisi tehda. Tahan liittyen, minua ehka hieman huvittaa se, etta jotkut kuvittelevat Lake Loron tienaavan tuhansia ja taas tuhansia kuukaudessa. Enhan mina muuten mahdollisesti voisi vain lojua kotona. Tirsk, kunpa vaan tietaisivat. Opettajathan tunnetusti ovat kovatuloisia. Me vaan emme tarvi rahaa sen ihmeempia maaria. Kumpikaan meista ei havittele rikkauksia eika rakasta rahaa. (Huomenna aion postata rahanrakastajista.) Niin ja olen todella kiitollinen siita, etta Lake Loroa ei haittaa patkaakaan se, etta en tuo kotiin penniakaan. Tai filsiakaan.

Auringon ja vapaaehtoisen tyottomyyden lisaksi en nyt ainakaan akkia keksi mainittavan arvoisia hyvia puolia. Ehka se, etta onhan tama avartanut omaa maailmaa ja paljon on miettinyt asioita, joihin ei ole ennen uhrannut sekuntiakaan (esim. halpatyovoima), ja alkanut arvostaa asioita, joita on pitanyt itsestaan selvana (esim. mahdollisuus ulkoilla).

Summa summarum, kuluneet yhdeksan kuukautta eivat ole olleet kovin hirveita, silla Lake Loro allekirjoitti sopimuksen ensi lukuvuodeksi, joten takaisin Kuwaitiin tulemme elokuun lopussa. Sita ennen kuitenkin Unkari-Romania-Moldova-Bulgaria-Serbia-Bosnia. Tekisi mieli jo pakata, mutta pidattelen perjantaihin asti.

Lake Loro on muuten juuri nyt jossain Turkin ilmatilassa matkalla Walesista takaisin tanne. Mina olen ollut mielessani jopa vahan kateellinen, etta han paasi melkein viikoksi sivistykseen. On pitanyt muistuttaa itseani, etta hanen matkansa syy oli aitinsa hautajaiset. Etta voin varmaan pitaa kateuteni aisoissa. Itsepa halusin jaada tanne. Vaikka Britanniassa mennaankin hautajaisista pubiin.( Suomessa seurakuntatalolle syomaan lihakeittoa.)

Bangladeshin Raikkosesta

Bangladeshilaisen Kimi Raikkosen taksin takapenkilla pelottaa. Liikennesaannot ovat korkeintaan ohjeistuksia ja kaistaviivat suuntaa-antavia. Risteyksessa voi ihan hyvin leikata aarioikealta kolmen kaistan poikki kaantyen vasemmalle. Vilkkuja ei tarvi kayttaa ja turvavyot vasta turha keksinto ovatkin. Itse asiassa niin turha, etta useimissa takseissa niita ei takapenkilla ole. Takseina on Toyota Jotain, joissa ihan varmasti on turvavyot Euroopan markkinoille. Taalla vaan ei. Jos itse vyo on, niin vastakappaletta ei. Kuwaitissa tieliikenneonnettomuudessa kuoleminen on kolme kertaa todennakoisempaa kuin Suomessa.

Jos taksit ovat pienia, niin muut autot eivat. Pienen keskustayksion kokoiset maasturit pistavat taksi-Toyotassa istuvan miettimaan, etta tormayksessa paani rusentuu maasturin puskurin alareunaan. Keskustayksioautoissa myos eletaan kuin asunnossa. Lapset loikkivat irrallaan etu- ja takapenkkien valilla. Kuski imettaa tai jakaa penkin taaperon kanssa. Lapset tyontavat ylavartalonsa kattoluukusta ulos. Tuossa jos vahan joutuu akkinaisemmin jarruttaman, niin heihei lapsi. Kaikille ei kai sitten ole niin tarkeaa pitaa jalkikasvuaan elossa. Turvaistuimet? Haha.

Ennen turvavyottomaan surmanloukkutaksiin astumista on kuskin kanssa neuvoteltava hinnasta. Inhoan hinnoista neuvottelemista. Kuski pyytaa 2-3 kertaa oikean hinnan. Kylla Rouva Valkoinen voi maksaa, koska rahaahan kaikilla lansimaisilla on tunnetusti niin, etta paskalle ei taivu. Rouva Valkoinen kuitenkin sanoo, kuinka paljon matkasta on valmis maksamaan. Kuski naurahtaa ja muljauttelee silmiaan. Rouva Valkoinen menee nappaamaan seuraavaa taksia ja ensimmainen Kimi Raikkonen yllattaen suostuukin ehdotettuun hintaan. Minahan en pitkan kaavan mukaan neuvottele, kun vahemmallakin paasee samaan lopputulokseen.

Bangladeshin Kimi ei tieda, minne pitaa menna. Ei tieda matkustajakaan: Tassa olisi tama osoite. En tieda, missa se on tai miten sinne paasee. Kimi on valittomasti pulassa, jos matkustaja ei osaa antaa ajo-ohjeita. Arvailua, kavereille kilauttelua. Onkohan se kehatie kolmosen vai nelosen lahella? En tieda, matkustaja hokee papukaijana. Kimi ei millaan taivu uskomaan, etta matkustaja ei muka tieda. Kiusallaan jattaa kertomatta.  Edes lentokenttataksit eivat osaa minnekaan ilman opastusta. No, onneksi taalla ei ole turismia.

Ikavasta Eurooppaan

Silloin talloin joku kysyy, onko koti-ikava.

En tieda, mita koti-ikava tarkoittaa. Minulla on kaksi kotia. Se koti, missa asun ja se koti, missa vanhempani asuvat. Omaa kotia en ikavoi, koska vietan taalla paivat pitkat. Vanhempieni kotia en ikavoi, koska se sijaitsee pienella paikkakunnalla keskella ankeinta Suomea. Ehka siis ihmiset tarkoittavat koti-ikavalla jonkun maan ikavointia? Suomea en ikavoi. Jos ikavoisin, niin en olisi ollut sielta pois yli 10 vuotta. En Suomessa kaydessani rahtaa matkalaukullista salmiakkia ja ruisleipaa paluumatkalla. Tykkaan kylla molemmista, mutta en kai tarpeeksi. Joskus joku on pyytanyt tuomaan jotain Suomesta. Olen vienyt Salmaria. Kukaan ei koskaan pyyda tuomaan mitaan sen jalkeen. Suomesta ikavoin mahdollisuutta kommunikoida aidinkielella.

En myoskaan ikavoi Englantia. BBC World Newsissa tuli katukuvaa Manchesterista ja jotain ehka laikahti sisallani. Ehka pieni syyllisyys, koska kahdeksan kuukauden Kuwaitissa asumisen aikana ei ole Manchester tainnut kayda edes mielen vieressa. Paitsi silloin, kun katsoo jalkapalloa ja miettii, etta ”jahas, taas siella sataa”. Tai ehka se oli kuvassa vilahtanut pubi, joka herkisti mielen.

Ikavoin vapautta pukeutua miten haluaa. Ikavoin niita perhanan pubeja ja valkoviinia ja rutikuivia, madanneilta omenoilta maistuvia siidereita. Ikavoin mahdollisuutta kayda pyorailemassa ja kavelemassa. Ikavoin eurooppalaista sivistysta. Kavimme viime kuussa viikon lomalla Istanbulissa. Ja tuntui kuin olisi saapunut lansimaisuuden mekkaan.

”Ihmiset ovat taalla niin hysteerisia kulttuurista ja uskonnosta kumpuavine saantoineen”, totesi eras tuttu. Allekirjoitan. Relaisivat vahan.

Tanaan on hirvea Kuwait-uupumus. Ja totaalivasymys sisatilaelamaan. Ulkolampotilat huitelevat taas vaihteeksi neljankympin ylapuolella. Aamukuudeltakin on jo +30, joten juokseminenkin on jaanyt tauolle.

Nettiyhteyskin on niin hidas, etta FutisForumia ei pysty lukemaan. Puuh.

Lastentarvikeliike Istanbulissa. Hihittelin talle aikuismaisesti loppupaivan.

Siita sun tasta

Ajattelin heti alkuun kertoa patevan syyn siihen, miksi edellisesta postauksesta on vierahtanyt aikaa kaksi kuukautta. Internet ei ole toiminut ja todella rankka raskauspahoinvointi tuntuvat hyvilta vaihtoehdoilta, mutta eivat ole totta. Ei vain ole huvittanut. Tammikuussa oli kamalasti jalkapalloa, kun seka Aasian etta Afrikan mestaruuskisoja oli katsottava. Helmikuu on mennyt unirytmin kanssa taistellessa, ja legojen parissa. Tallaista on kotirouvana olo. Olen aamu-unisuuteen ja yopuuhailuun taipuvainen ja kun aamulla ei tarvi herata, niin eipa sitten myoskaan tule herattya. Valvominen tapahtuu talla hetkella valilla 14-5/6. Sinallaan vastustan aamupainotteista yhteiskuntaa, joten tekisi mieli vain jatkaa talla rytmilla, ihan vain kostoksi maailmalle. Aurinko laskee kuitenkin jo klo 18 pintaan, joten valoinen aika jaa lyhyeksi. Lisaksi tunnit yolla ovat aika yksinaisia. Mutta itselleen luontaisen unirytmin kaantaminen ”normaaliksi” on nakojaan ihan mahdotonta, jos aamulla ei ole pakkoa herata. All-nighteriakin olen yrittanyt vetaa, mutta viimeistaan aamukymmenelta menen sohvalle lepaamaan ja… Heraan siihen, kun Lake Loro tulee toista klo 15. Takaraivossa raikaa teinivuosilta tuttu ”ei taalla tarvi puoleen paivaan nukkua”, isan aanella sanottuna.

Loppuvuodesta tuli kaytya Dubaissa, joka oli ihan… Dubai. Tuskin on tarvetta kayda uudestaan. Sinallaan oli ihan positiivinen reissu ottaen huomioon, etta rannalla makoilu ja shoppailu ovat minusta oivia kidutuskeinoja. Oltiin viisi paivaa, joista kaksi krapulassa. En usko, etta tuota pidempaa aikaa saisi siella kulumaan, jos jo mainitut kidutusmetodit ei kiinnosta.

Tallaiset tekemalla tehdyt jutut on the juttu Dubaissa.

Tanssiva suihkulahde oli oikeastaan kaikessa teennaisyydessaan ihan kiva. Meilla oli musiikkina jotain Michael Jackson -kuraa. Taustalla nakyvaan Burj ”Maailman korkein rakennus” Khalifaan kustansi lippu portilta n. 70 euroa. Ja silti siella jengi kiihkossa jonotti. Puuh. Tutkimattomat ovat turistien mielet. Rakennuksen nakoalatasanne on muuten melkein 300 metria huipulta…

Kavin tuossa joku paiva sitten ostamassa kuulokkeet. Luovutin vuosien taistelun nappikuulokkeiden kanssa, Ne vain eivat pysy korvissa. Piste. Apaut paivan yli 18-vuotiaalta nayttanyt filippiinilaismyyja esitteli Mpowin, Skullcandyn ja Sol Republicin kuulokkeita. Pienessa paniikissa mietin, mita hittoa on tapahtunut Sonylle ja Phillipsille? Hammastyin seka hamaannyin tilanteesta ja kavelin ulos kaupasta Sol Republicien omistajana. En voi kayttaa noita kodin ulkopuolella. Teinit pian luulevat, etta tati yrittaa olla cool. Saundikin on varsin amismainen. E-roticia karvanopat taristen Toyota  Corollan takaluukun tayttavista kajareista.

Tasta tulee nyt oikein sekava oksennus, mutta antaa tulla, koska seuraavaan paivitykseen voi taas menna kaksi kuukautta. Kavimme romanttisesti ystavanpaivana Failakan saarella, joka sijaitsee 20 kilsaa merelle pain. Saaren asukkaat pakenivat Persianlahden sodan alettua. Eika siella ole kukaan sen jalkeen asunut. Eli sotapornoa kavimme katsomassa.

Oli aikamoinen yllatys, kun taustalla pilkottavasta moskeijasta kuului rukouskutsu! Ketahan varten???

Kuwaitissa juhlitaan tanaan ja huomenna seka itsenaisyyspaivaa (joka on oikeasti kesakuussa) etta vapautuspaivaa (Irakin miehityksen paattymispaiva). Mina ja Lake Loro kaytamme neljan paivan viikonlopun hyvaksemme ja kaymme katsomassa, kuinka teennainen ja rakennustyomaiden tayttama Qatarin paakaupunki Doha on.

Arctic Monkeys – I Want It All

Pysakoinnista

En saanut selfiekeppia enka Frozenin Elsa-nukkea. Enka kylla mitaan muutaakaan. Varmasti elamani jouluttomin joulu. En ole juurikaan pyhien ja juhlien viettaja, joten sinallaan ei ole ollut tarvetta ulkosuomalaistyyliin itkea lumen ja kinkun puutetta. Monta kertaa on pitanyt tarkistaa puhelimesta paivamaara ja tarkistaa, etta on oikeasti joulu.

Tuossa katselin, kuinka joku parkkeerasi auton liikenneympyraan ja paineli moskeijaan. Hetkea myohemmin tuli poliisi, veti parkkiin siihen viereen kaytannossa blokaten koko ympyran ja meni kahvilaan.

Huomenna paasee Dubaihin. Siella on sivistysta. Metro ja pubeja. En olisi ennen tanne muuttoa rankannut Dubaita kovin korkealle minun matkakohdelistassani, mutta nyt olen innoissani siita, etta paasee jonnekin, missa on ihan oikea, toimiva joukkoliikkennesysteemi, puhtaat kadut ja takseissa mittari, jota myos kaytetaan. Olen vahan arsyyntynyt siita, etta olen Arabian niemimaan rikkaista oljymaista paatynyt sinne takapajuisimpaan, tylsimpaan ja infrastruktuuriltaan hirveimpaan.  Mitas lahdin.

Kuwaitilainen taskuparkki

Nalasta ja juustoista

Naimisiin meneminen ja kaikki paivat vaakatasossa sohvalla lojuminen ovat johtaneet painon nousuun. Olin hirvean laski pikkulapsi. Kolmoisleuat ja reisilaskit tutisivat. Alipainoisuus iski heti leikki-iassa ja jatkui aikuiseksi asti. Terveydenhoitajat halusivat jokaisen vuositarkastuksen yhteydessa laittaa painoseurantaan, johon aiti ei suostunut, koska on itsekin ollut rimpula. Painoindeksilla mitattuna, mika on paska mittari, mutta kaytan paremman puutteessa, olen ollut normaalipainoinen jo varmaan lahes 10 vuotta. Nyt olen kuitenkin rajahtanyt viisi kiloa yhta monessa kuukaudessa. Olen edelleen kaukana ylipainoisuudesta, mutta ei kai kukaan laskiksi pamahda yhdessa yossa. Joten ajattelin, etta parempi pysayttaa painon nousu heti eika odottaa siihen asti, kun on jo ylipainoinen . Aloin siis laskea kaloreita

Voi itku, kuinka vahan 1800 kaloria on! Koko ajan on nalka. Paitsi heti syomisen jalkeen. Silloin on tunnin verran ei-nalka. Olo ei ole syomisenkaan jalkeen kyllainen, mutta maha ei sentaan kurni. Kyllahan sita voisi kukkakaalia ja tomaatteja syoda vaikka koko paivan, mutta haluan voita, kermaa ja juustoja. Haluan fetaa, cheddaria ja halloumia. Ja kaakaota. Eilen kaytin iltapaivavalipalakalorit mukilliseen kaakaota. Tanaan ole saastanyt molempien valipalojen kalorit iltaruokaan, jotta saan syoda halloumia puoli pakettia neljasosa paketin sijaan.

Ylipainoisuutta kohti lipuminen alkaa tuntua ihan ok vaihtoehdolta.

Nalka.

Arctic Monkeys – Arabella

Pimeydesta

Aurinko pilaa minun jouluvalot.

Valon juhla

Luin maarittelemattomasta uutislahteesta, jotta Kuopiossa nakyi marraskuussa aurinkoa 12 minuutin ajan. Paasasin itselleni puoli tuntia, kuinka epainhimillista noin pimean maailmankolkan asuttaminen on. 12 minuuttia auringonvaloa paivassa, eihan tuollaisella maaralla voi elaa. Taystyrmayksen koin vasta myohemmin, kun minulle selvisi, etta kyse oli 12 minuutista kuukaudessa, ei paivassa.

Yo La Tengo – Stupid Things

Vilkkumattomuudesta ja viranomaispelosta

En loyda joulukalenteria. Muovikuusia, hirveita blinbling -koristeita ja vilkkuvia ja varikkaita valoja kylla vaikka kuinka ja paljon. Mutta ei joulukalenteria. Maailmassa ei ole montaa asiaa, joita vihaan enemman kuin vilkkuvat ja varilliset jouluvalot. Jouluvalojen kuuluu olla kirkkaat ja vilkkumattomat. Joulukalenteriksi sen sijaan kelpaisi tassa tilanteessa ihan mika tahansa ”joulupukki ja poroja” -hirvitys, mutta ei loydy perkele.

Turistiviisumi meni ja umpeutui. Jotenkin joskus kuvittelin, etta Lake Lorolla olisi tyo- ja oleskelulupa tahan mennessa ja siten minakin paasisin hakemaan oleskelulupaa. No, ei pyori byrokratian rattaat kovin vinhaa vauhtia tassa hiekkalaatikossa. Kavimme siis Dubaissa visa runilla. Pohdin pitkan tovin, mita visa run on suomeksi. Tulin siihen tulokseen, etta sujuvin suomennos on ”poistua maasta viisumin umpeutuessa, jotta voi palata takaisin ja saada uuden viisumin”. Aika sujuva. En ymmarra, miksi taalla edes on mitaan tyolupasysteemia. Prosessi on niin hidas, ja tyoantajalle kallis, etta monet firmat mieluummin pitavat tyontekijansa turistiviisumilla ja lahettavat heidat kolmen kuukauden valein Dubaihin tai Bahrainiin paivaksi. Meidan kanssa samalla reissulla oli useampi Lake Loron tyokaveri, joista yksi sanoin olleensa taalla vuodesta 2011 asti. Hanta ei tosin kuulemma edes kiinnosta koko tyo/oleskelulupaprosessi, joten kai sen vahan nopeammin kuin kolmessa vuodessa saa. Toivottavasti. Olisin halunnut menna Bahrainiin, koska olemme aikoja sitten varanneet matkan Dubaihin joulukuulle. Lake Loron tyonantaja kuitenkin lahettaa yllattaen sinne, mihin saa halvimmat lennot ja hotellit. Pidin taksissa kentalta hotellille silmia kiinni, etta en nae mitaan ja pilaa tulevaa lomaa  Tyhjennettiin lentokentan dutyfree ja siinahan se paiva sitten hotellissa menikin. Oikein oli antoisaa.

Tyoskentely turistiviisumilla on tietenkin laitonta, mutta kaytannossa lansimaalaisten tyoskentelya ja maassa oleskelua katsotaan sormien lapi. Palatessa kukaan ei kysynyt mitaan. Kaavakkeen taytto, leimoja sinne sun tanne ja taas saadaan olla turisteja kolme kuukautta. (Oikeasti turistina viihtyisi taalla varmaan puoli paivaa, joku tosi matkaaja ehka kaksi paivaa.) Mina viranomaispelkoisena olin varma, etta kysytaan, miksi tulee takaisin, vaikka edellisena paivana lahti ja missa hotellissa on varaus jne. Ei auttanut, etta tiedan tuhansien ja tuhansien maahanmuuttajien tekevan visa runeja koko ajan ja maahantuloviranomaisia ei kiinnosta. Ja vahiten auttoi se, etta jouduin maksullisten viisumien jonoon, kun kaikki muut paasivat britteina ja jenkkeina ilmaisten viisumien jonoon. Siina sitten yksin hikoilin ja harjoittelin vastauksia.

Joskus lapsena luulin, etta aikuiset ei pelkaa viranomaisia.

Pannukakkukissasta ja sen kaverista

En tiennyt, etta auton alle jaava kissa voi raakaista niin selkapiita karmivasti. Pannukakuksi muuttuneen kissan kaveri ehti kadun toiselle puolelle. Odotteli hetken kaveriaan varsin hammentyneen nakoisena kadun reunassa ja kavi liikennevirran salliessa tokkimassa pannarikissaa tassullaan. ”Voi kultapieni, kaikki jarjestyy kylla”, hoin niin kuin paraskin robotti. 10 minuutin haahuilun ja herattely-yritysten jalkeen kissa myonsi tappion ja poistui paikalta.

Teki mieli tuoda kotiin, syottaa, kylvettaa ja laittaa nukkumaan.

Kaksi paivaa myohemmin kavelin tapahtumapaikan ohi. Pannukakku oli siivottu pois, kaverikisu istuskeli kaupan portailla.

Talla kertaa ei ole kuvituskuvaa.